Hi, 

If you have landed here, you have been probably looking for updates on the life of the Otters and the rescued animals at the Hill View Farm Animal Refuge. I'm trying to keep all our life now under one website address so you will find my blog etc from www.hillviewfarmanimalrefuge.com. 

You will also find Hill View Farm Animal Refuge on Facebook as well as on Instagram.

   ​Sometimes a special person walks to your life and you just can’t but think what a blessing she is. When Kate Fenner from Kandooequine contacted us last June, offering her time and skills to help with our rescued ponies and horses at the Hill View Farm Animal Refuge, I thought (after having read her impressive CV) – that wow, she would be so what we need but would she really like it with us in the jungles and with the kind of ponies we have.
Months passed fast, Kate making her arrangements to come to India and us just trying to keep up with the daily works and life as we have it between school and work in Ooty town, Hill View Farm in the village and Nigel’s and mine work trips to Goa and Tanzania. I am amazed that Kate kept up her interest to come over despite of my lack of activity in corresponding with her.
So came February and Kate arrived just a day after we had also received a new set of 5 rescued/retired ponies from Animal Rahat/ Maharasthra. At least two of these ponies pregnant. Lot of new work ahead of us. We introduced all our resident equines to her and watched her to get started with a selection of orphans, youngs and new-comer ponies. After the first training session we were nothing short of amazed. Kate was simply fantastic in her calm ways with the horses, her clear way of explaining to us what she does and why and by the results she was achieving with some of the ponies that I had considered already bit of hopeless cases.
Besides of being great with the horses, she fitted well into our sometimes chaotic life and now after just three weeks, I feel like we would have known for longer. We have all learned so much from her and though it is going to be difficult when she is not guiding us here next week anymore, we know we have taken leaps forward in being able to handle our orphans and rescues better. The best part is – Kate is planning to come back next year!
Kate's visit and her work in training our ponies as well as us has also inspired us to push forward the already for long time planned new website for the Hill View Farm Animal Refuge that will better reflect what all happens at the farm nowadays and what IPAN supports. The website is almost ready and I hope to publish it in a week's time. We are already posting on Facebook and on Instagram as #hillviewfarmanimalrefuge and my plan is to revive also this blog (but mostly in English) to become a way to share about the life at the Hill View Farm Animal Refuge.

Alkaen vuodesta 2009, olemme joka vuosi saaneet vieraaksemme 2-6 suomalaista elainlaakariopiskelijaa seka 2-4 valmistunutta elainlaakaria ohjaamaan naita 'IPAN-suomikandeja' -kuten opiskelijoita kutsumme. Maria Korpipaa, oli yksi tamanvuotisista suomikandeista. Tassa on ote hanen paivakirjastaan. ​

7.3.2017 Intia, Tamil Nadu
Just another day at the Uni
Maria Korpipää, cursus 69
 
Tänään olikin muistoja herättävä päivä Intiassa! Aamulla minun ja kurssikaverini Veeran herätys oli kello kuusi, ja lähdimme taluttamaan ähkyistä hevosta ulos. Ensimmäistä kertaa IPAN-harjoittelumme aikana oloni oli suhteellisen raskas herätessäni. Aurinko ehti noustakin, ennen kuin päästiin ulkoa keittiöön tekemään aamupalaleivät ja ne kantoon ja taas hevosta taluttamaan, ettei se piehtaroisi. Kun tilanne rauhoittui hiukan, pääsimme hetkeksi aamupalapöytään. Puolessa välissä kahvin juontia saimme tiedon auton töytäisemästä koiranpennusta, joka ontui, sekä lehmästä, jolla oli kohtuprolapsi. Ja eikun kohtua nyrkkeilemään takaisin paikalleen: siinä reissussa menikin pari tuntia auringon paahtaessa niskaan. Oikea tekniikka niin epiduraalipuudutteen kuin kohdun käsittelyssä tuli opittua nopeasti, ja ilmassa oli ajoittain hikisen nyrkkeilymatsin tuntua.
 
Isäntä kutsui meidät teelle tämän jälkeen torille, ja olimme tottakai yltä päältä paskassa ja mudassa. Teepaikka oli telttaviritelmä varustettuna pienellä liedellä ja muovituoleilla vastaten pitkälti ulkoista habitustamme. Isännän kaveri sattui olemaan siinä kulmilla: kuullessaan isännältä keitä olimme avautui hän meille elekielin omasta ontuvasta lehmästään. Alkuun lehmän omistaja kieltäytyi lääkehoidoista, sillä kertomansa mukaan hänellä oli kotonaan jo lääkkeitä. Nämä lääkkeet osoittautuivat kumminkin vitamiini-injektioksi. Paikka, johon menimme ontuvaa lehmää katsomaan, oli hieno, eläimet hyväkuntoisia ja tilalla oli uskomattomat palmumetsät, joissa kasvoi kookospähkinöitä! 
 
Saavuttuamme takaisin IPAN-tilalle keskityimme ontuvaan koiranpentuun. Sain lounaasta puhtia just sen verran että jaksoin muutaman tunnin yöunilla skarpata lastan pennulle. Takajalka oli sääri-ja pohjeluusta murtunut pirstaleisiksi avomurtumiksi, jolloin amputaatio oli indikoitu meidän kenttäklinikkaolosuihteissa. Leikkaus suunniteltiin huomisaamulle, koska meillä oli vielä ähkyilevä hevonen päivän huolenaiheena. Tänään pennulle alotettiin kipu- ja antibioottilääkitys.
Lopulta suoriuduimme päivästämme juuri ennen pimeän tuloa, ja alkavaa “norsuaikaa”, jolloin oli vaarallista liikkua yksin ulkona. Luonnonvaraisista eläimistä suurimman operaation meille aiheutti kuitenkin suihkuun muuttanut ampiaisyhdyskunta, toisena yönä huoneeseemme eksynyt pikkulintu.
 
IPAN-harjoittelun parasta antia oli ehdottomasti tekemämme toimenpiteet, kuten aasiorien kastroinnit, koiran ja kissan sterilaatiot, haavanhoidot ja koiran patinpoisto. Intiassa heräsin pohtimaan asiaa, joka viimeistään kunnaneläinlääkärinä toimiessa realisoituisi: aina ei ole laitteita, aikaa tai rahaa tehdä asiota kuten isossa eläinsairaalassa. Esimerkiksi anestesiavalvonta oli yksinkertaista, kun potilaita seurattiin ilman erityisempiä valvontalaitteita omaa näppituntumaa ja stetoskooppia käyttäen.  Harjoittelu todistikin minulle 5. vuosikurssin opiskelijana sen, että aivan kelvollista eläinlääkintää voi tehdä ilman pulssioksimetria tai vaikka suureläinnesteensiirtoletkua. Vaatimattomissa oloissa tulee oppineeksi vaihtoehtoisia tapoja tehdä toimenpiteitä, mikä voi olla hyödyllistä tulevia kotimaan kuntapäivystyksiä ajatellen.
     
Toinen taito, jota piti harjoitella jo myöhemmin seuraavana kandikesänä, on ottaa riittävästi omaa,vapaata aikaa - eikä vain työnteosta, vaan myös eläinlääketieteestä. Intiassa vapaapäivät tilalla menivät helposti potilaiden hoitoon, kun paikalliset toivat eläimiään meille iltaisin, ja jos eivät tuoneet, saatoimme läpikäydä potilaita kahvipöytäkeskustelujen muodossa päivän päätteeksi. Toisaalta ympärivuorokautinen harjoittelu toisen opiskelijan ja ohjaavan eläinlääkärin kanssa oli täysinäistä oppimisen juhlaa!
 
Kolme viikkoa oli mielestäni sopiva ajanjakso Intian harjoittelulle ottaen huomioon siirtymisen ja aikaeron tuomat rasitteet sekä mahdolliset mahataudit, joilta me onneksi - työnteon aikana – vältyttiin. Myös univaje, josta kärsin yllämainittuna päivänä, on kunnaneläinlääkärille arkipäivää ja monille meistä totuttelemisen paikka. Paikalla asustava Ilona perheineen oli erittäin vastaanottavainen ja kannustava, ja heidän avustuksellaan saimme matkamme aikana enemmän irti paikallisesta kulttuurista. Heiltä sain inspiraatiota kehitysmaissa työskentelyyn tulevaisuudessakin.

Dreams do come true. Some months ago, out of a coincidence, I met with Dianne CobbPennisi, an American with years of passion for horses and experience in competitive riding and desire to have horses back in her life as a retired airhostess settled now in Bangalore, teaching English in the Japanese community. What was clear from the initial meeting with this remarkable woman was that here would be the person with whom I could start developing the pony camp activities to help to raise funds for the shelter maintenance as well as to help to keep our horses and ponies regularly handled to help in their regular care and aid in their prospects to possibly get rehomed one day. 

 ​This weekend was the first trial as we held two Silver Shoe Stables Day Camps, first one on Saturday for 10 girls and then on Sunday for 3 boys. Silver Shoe Pony Club –concept is an initiative we begun already some years ago as a way to bring children and our rescued horses and ponies together and we have arranged several small gymkhana-type shows under that banner but for further development it has been lacking a volunteer force to drive it on with me. With Dianne wanting to help out and being very driven for this type of work, I finally think we can do it!

​Assisted by four regular and experienced Silver Shoe Pony Club members; the junior Otters as well as their best friends, we had a weekend full of fun activities, all focused in gaining confidence to be around horses safely. We practiced grooming, leading, tying the safety knot, tacking up and mounting a horse. We did a trail ride to the river where we had lunch and played games with the horses, we rested during the hottest hour of the day and then got back to the horses doing more practice in balancing on a horse and in the basic aids to get a horse moving and make it to stop or turn. In the end there was an egg- and-spoon race with a Silver Shoe Stables –ribbon to the winner! Some participants also got to prepare the evening feed to some ponies.

​It was remarkable to notice that someone who came in seeming quite reserved and hesitant to be around animals could go through such change and get well involved and interested towards the end. A little boy who was first little anxious and wanted to call his mom, was concerned after couple of hours that the day would be over at some point but he wanted to stay longer. Real moments of connection with the horses were seen in the end when the participants washed the horses after the riding and got to interact with them for some time without any ropes or halters. 

​We also had a demonstration of ‘join-up’ – a method of communicating with the horse using horses’ own language and asking him to first go away and then invite him to join-up with the human, to be friends. After this ‘join-up’ a horse will follow the human without any ropes and turn and halt as the human turns or stops. Very impressive demonstration by Emma & Emma.
In the future these Silver Shoe Day Camps will be arranged as per request for ready-made –groups of 4-10 children at a time and also some camp dates will be set and advertised for the future. There will be also free pony club activities for the kids from the surrounding villages as well as those from special needs schools as per interest and requests. All funds go towards the care and maintenance of the rescued ponies and horses at the Hill View Farm Animal Refuge.

  Hei kaikki IPAN-kummit ja kaikki muutenkin meidän työstä kiinnostuneet!
 
Kiitos tuestanne ja halustanne auttaa. Ystäväni Helena Telkänranta ja Suvi Viranta laittoivat pari vuotta sitten alulle IPAN-kummitoiminnan ajatuksenaan löytää Suomesta tukijoita India Project for Animals and Nature (IPAN) –järjestön eläinsuojelutoiminnalle Intiassa. Oletan että olette kaikki lukeneet meidän nettisivut (www.indiapan.org), joten en ala kovin laajasti tässä kartoittamaan taustoja. Vähän kuitenkin:

India Project for Animals and Nature (IPAN) on rekisteröity yhdistys Intiassa, päämajanaan meidän (minä, mieheni Nigel ja kaksi tytärtämme) kotitila nimeltään Hill View Farm, Nilgirisin maakunnassa, Tamil Nadun osavaltiossa, etela-Intiassa. Farmi oli alkujaan mieheni lypsylehmätila, mutta muuttui vähitellen eläinsuojelukeskukseksi 90-luvun loppupuolella ja IPAN rekisteröitiin yhdistysrekisteriin vuonna 2000. Minä tulin kuvioihin vuonna 2004, vapaaehtoiseksi eläinlääkäriksi auttamaan kulkukoirien steriloinnissa ja kyläklinikan potilaiden hoidossa. Jäin sille/tälle tielleni.

Aluksi IPANin toiminta keskittyi hyvin paljon Mavanallan kylän sekä noin 10 muun naapurikylän eläinten hoitamiseen. IPAN otti myös vastaan Hill View Farmille erinäisiä pelastettuja eläimiä, kuten hylättyjä aaseja tiilitehtaista ja rakennustyömailta, armeijan entisiä muuleja seerumilaboratoriosta, kolmijalkaisia koiria (auto-onnettomuudet) sekä sähkölinjoissa vahingoittuneita apinoita yms.  Teimme sairasmatkoja lehmien ja puhvelien luokse ja toimme mukanamme kotiin klinikalle hoitoon vuohia, lampaita ja koiria. Tyypilliset tapaukset olivat (ja ovat edelleen) leopardin tai tiikerin puremia, auto-onnettomuuksia, pahoja iho-sairauksia ja ripulitauteja. Vapaana kulkevien koirien steriloiminen ja raivotautirokotukset olivat tärkeä osa toimintaamme ja tähän työhön IPAN sai välillä rahoitusta myös valtiolta ja/tai kunnilta. Muu osa eläinlääkäripalvelutoiminnastamme ja huostaanotettujen eläinten hoidosta Hill View Farmilla, perustui vapaaehtoistyöhön sekä yksittäisten ihmisten lahjoituksiin. Teimme myös muutaman vuoden hankkeen Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen (HESY) sekä Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksen (EKY) kumppaneina UM:n kumppaanuus-rahoituksella. Hankkeessa tarjottiin peruseläinterveydenhuollon opetusta kohdekylissämme karjanomistajille sekä naisryhmille (ns. Women self-help groups). Opetus sisälsi myös käytännön toimia tavanomaisten sairauksien ennaltaehkäisemiseksi; rokotimme takapihakanoja newcastlen tautia vastaan ja sorkkaeläimiä suu-ja-sorkkatautia vastaan. Minä reissasin Intian ja Suomen väliä; kävin välillä Suomessa töissä ja sitten taas tulin IPAN-hommiin. Siinä sivussa menimme naimisiin ja saimme kaksi lasta.
             
 
Vuonna 2006 tutustuimme englantilaiseen Worldwide Veterinary Service-järjestöön kun WVS:n perustaja, eläinlääkäri Luke Gamble, vieraili luonamme Intiassa ja auttoi kulkukoirasterilaatiokampanjassamme Coonoorin kaupungissa. IPANista tuli yksi WVS:n yhteistyöjärjestöistä ja seuraavina vuosina saimme WVS:n kautta useita eläinlääkärivapaaehtoisia auttamaan hankkeissamme (kulkoirasterilaatiot, katuhevosklinikat, eläinterveydenhoito-opetus, kyläklinikka tilallamme) ja saimme WVS:n kautta myös lahjoitettuja lääkkeitä. Voitte tutustua WVS:n toimintaan sivuilta www.wvs. org.uk . Blogin sivupalkissa on myos jotain videolinkkeja.

Vuonna 2009 Luke vieraili taas luonamme ja ehdotti että perustaisimme yhdessä WVS:n kanssa lähikaupunkiimme Ootyyn eläinlääkärien täydennyskoulutuskeskuksen. Luke oli vuosien varrella vieraillut monella eläinsuojeluyhdistys-klinikalla Intiassa ja todennut kuinka valtava tarve Intiassa on koirien syntyvyyden säännöstelylle ja kuinka harvassa kirurgiataitoiset eläinlääkärit Intiassa olivat. Monet WVS:n yhteistyöjärjestöt pystyivät ylläpitämään katukoirasterilaatioklinikoitaan vain silloin kuin paikalla oli vieraileva ulkomaalainen eläinlääkäri. Luken visio oli aloittaa opettamaan intialaisille eläinlääkäreille hyviä käytännön kirurgian taitoja jotta katukoiraklinikat ja raivotaudin vastainen työ ympäri Intiaa voisi toimia enemmän intialaisten eläinlääkärien työpanoksella.

Suunnitelmat lähtivät etenemään ja WVS sai rahoituksen hankkeelle jonka käytännön täytäntöönpanoa varten Intiassa perustettiin uusi intialainen yhdistys; Worldwide Veterinary Service India.  Käytännössä yhdistyksestä tuli IPANin sisaryhdistys ja toiminnasta vastaamaan Nigel yleisesti ja minusta eläinlääkärinä perustettavan kurssikeskuksen johtaja. Worldwide Veterinary Service International Training Center, tuttavallisesti WVS ITC (tai vain ITC), avattiin 28.9. 2010, Maailman Raivotautipäivänä. Tilaisuuden kunniavieraana oli Intian valtion eläinsuojelulautakunnan puheenjohtaja, majurikenraali Kharb. WVS ITC:sta lisaa www.wvsindia.org.  

WVS India alkoi tekemään systemaattista katukoirasterilaatiotyötä ITCssa ja IPANin työntekijät siirtyivät WVS Indian puolelle ja nyt jo lähes kuuden toimintavuoden aikana koiria on järjestön toimesta leikattu ja raivotautirokotettu yli 16 000 ja kursseille on osallistunut yli 1800 eläinlääkäria (osallistujissa on myös intian ulkopuolelta tulleita). Nilgirisin maakunta on työmme johdosta saavuttanut raivotautivapauden. Kun katukoiratyöhön ja muuhunkin eläinlääkintään tarvittavat resurssit alkoivat painottua WVS Indian toimintaan jäi  lopulta IPAN-yhdistyksen toimenkuvaan  pelkästään Hill View Farmin eläinsuojelutilan eläinten ylläpito ja hoito. Samalla lähes kaikki aikaisemmat rahoituslähteet ovat siirtyneet tukemaan WVS India –toimintaa.  Vuonna 2013 Englannin WVS perusti uuden, raivotaudin (eli vesikauhun) vastaisen hankkeen nimeltään Mission Rabies. Mission Rabies-toimintaa Intiassa tehdään WVS Indian ja IPAN-yhdistysten yhteistyönä.

Miksi tämä taustaselvitys? Koen että on tarpeellista selvittää mahdollisille IPAN-eläinkummeille nämä taustat ja yhteistyökuviot WVS:n kanssa jotta ei syntyisi epäselvyyttä siitä mihin tukenne oikeasti menee. Nigel ja minä teemme siis kokoaikaisesti töitä raivotaudin vastustamiskampanjassa Goalla (Mission Rabies Goa) ja/tai eläinkirurgianopetuskeskuksessa Ootyssa, Tamil Nadussa (WVS ITC) ja/tai huolehdimme loukkantuneiden eläinten hoidosta WVS ITC:lla ja vastaamme myös WVS Indian uuden kurssikeskus-katukoirakirurgiaklinikan toiminnasta Goalla (Hicks India Training Center). Uskomme että ainoa tapa pysyvästi parantaa katukoirien hyvinvointia on steriloinnin ja raivotautirokotusten kautta. Yksittäisten koirien ‘pelastaminen’ kadulta eläinsuojelukeskuksiin joilla on lähes olemattomat mahdollisuudet löytää kaikille tarvitseville eläimille koteja, ei ole ongelman ratkaisu. Tässä laajamittaisessa työssä emme kuitenkaan ole yksin vaan meillä on tukenamme hyvä tiimi sekä Intiassa että Englannissa hankkeita rahoittavissa Mission Rabies – ja Worldwide Veterinary Service –järjestöissä.

IPAN-yhdistys vastaa siis kuitenkin edelleen yksin Hill View Farm –eläinsuojelutilan eläinten hoidosta ja tähän työhön sinun apusi ja tukesi on erittäin tärkeää. Tilalla on tällä hetkellä noin 60 aasia, 17 ponia/hevosta, kolmisenkymmentä koiraa, parikymmentä lehmää/puhvelia ja muutama lammas ja vuohi. Tilalla on klinikkarakennus jota ylläpidetään kausittaisesti vapaaehtoisten eläinlääkärien voimin. Yleensä vapaaehtoiseläinlääkäreitä olemme saaneet Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta aina keväisin, 9-10 viikon ajaksi. Muuten pyrimme ohjaamaan/siirtämään kaikki potilastapaukset WVS ITC:lle Ootyyn (tunnin ajomatka) tai tarvittaessa mina hoidan niitä viikonloppuisin kun olemme itse farmilla. Viikot olemme tiiviisti kiinni WVS India/Mission Rabies hankkeissa Ootyssa tai Goalla. Tilalla on kuitenkin koko ajan luotettavat ja kokeneet eläintenhoitajat jotka huolehtivat neli- ja kolmijalkaisten asukkaiden ruokinnasta ja karsinoiden siivouksesta ja ovat yhteydessä minuun tai johonkin WVS Indian monista eläinlääkäreistä jos mikään tilan eläimistä on sairas. Pitkä-aikaisin työntekijämme Dasha on myös hyvin taitava ja kokenut eläinten haavojen hoidossa ja ensi-avussa. Tilalla käy myös väliaikaisesti auttamassa vaihteleva  joukko koulunsa keskenjättäneitä poikia, joille työ farmilla on hyvä vaihtoehto ja monelle myös reitti myöhempään työllistymiseen WVS ITC tai Mission Rabies projekteissa eläinlääkärin avustajana tai koirien pyydystäjänä (pyydystämme vapaana kulkevia koiria isolla, perhoshaavia muistuttavalla verkolla. Tämä kiinniottotapa on turvallinen sekä  koiralle että kiinniottajalle.)

Koska meilla ei kuitenkaan IPAN-yhdistyksen puolesta ole enää resursseja pyörittää kokoaikaista IPANin eläinlääkäripalvelutoimintaa tai katukoiraklinikoita erillisesti WVS India ja Mission Rabies-projektitoiminnasta, emme myöskään IPANin nimissä kerää varoja muuhun kuin eläinsuojelutilan eläinten hoitoon ja ylläpitoon. Haaveenani on myös että Hill View Farmia ja sen eläimiä voisi hyödyntää Ihmisten hyvinvoinnin apuna ja että tilalla voisi järjestää eläinten kanssa olemiseen ja eläinten tarpeiden ymmärtämiseen pohjautuvaa tuettua toimintaa erilaisille lapsiryhmille. Tällaisen toiminnan aloittamiseen tarvitsisimme taloudellisen tuen lisäksi osaavan ja innostuneen vapaaehtoisen jolla olisi erityisesti nuorten ja/tai ongelmahevosten kouluttamisesta kokemusta. Otamme mielellämme vastaan ideoita ja ajatuksia tällaisen toiminnan kehittämiseen. Ja siis muutenkin minusta on kiva kuulla tukijoiltamme että ketä he ovat ja mitkä asiat työssämme tuntuvat heille erityisen tärkeiltä.
​
Summa summarum. Säännöllinen kuukausituki IPAN-kummiohjelman kautta on loistava tapa olla mukana eläimellisessä elämässämme ja se tuki menee suoraan eläinten ylläpitoon ja tilan työntekijöiden palkkoihin. Kaikki tilan työntekijät ovat alueen alkuperäisheimoista. Jatkossa kirjoitan kuulumisia yhteisesti kaikille kummeille. Eli en eläinlaji/ -yksilökohtaisesti yksittäisille kummeille – siihen minulla ei valitettavasti ole aikaa. Mutta kaikille yhteisesti, välillä aaseista, välillä koirista, välillä hevosista, välillä jostain muusta. Julkaisen nämä kummikuulumiskirjeeni myös IPANin facebook-sivuilla sekä blogissani www.ottersofthehillviewfarm.weebly.com. Jos ikinä ajattelette matkustaa Intiaan niin olette tervetulleita käymään!
 
Parhain terveisin,
 
Ilona

We have a dream.
​ We know that somewhere out there is a person, experienced in natural horsemanship, with interest in working with rescued horses and teaching these skills to others. A person who would be able to spend some 6-12 months in India on our farm, working with the ponies and horses and teaching our staff as well as kids from the nearby schools some of these skills in the form of a weekly pony club meeting or something like that and helping to arrange farm activity weekend camps for city children.
​Because we believe that the farm with its animals has lot more potential to offer for people, especially for children who could really benefit from learning about positive communication with horses and simply from being around animals, taking part in the daily activities at the farm. 

​So for starters, let me share about the most recent additions to our herd of rescued equines.
Ariel was initially named as Nelly by some participants of the WVS India ITC training center who, together with Nigel rescued her from being lost without mother on the Ooty streets. Ariel was just a week old at that time and first spent 3 weeks in the WVS ITC where she was gradually introduced to drink milk from a bowl instead of a bottle. We started feeding her with the Dexolac –milk powder, moved from that to Lactogen and then to normal, fresh cow’s milk. The ITC vets and volunteers did a great job in feeding her every two hours during the first weeks. It is a tough job to take care of an orphan foal!

​After those first weeks in the WVS ITC Nelly was brought into the Hill View Farm (and subsequently renamed as Ariel, by Emma and Saara) to be introduced to other horses so she would learn to be a horse and also to have more space to play. Her first friend was an injured horse (traffic accident) that is being treated in the shelter for its wounds. It is important that Ariel has one bigger pony on her side when we slowly introduce her to the rest of the group. So she won’t get bullied being the youngest and without a mother. 

​The other newcomer is a foal born to Yasmine, one of the ex-circus ponies that were given to our custody last year. This new little girl was named Rosella but will be called simply Ro. One of the ex-circus ponies (Rain) already gave birth earlier this year (to Wind) and the third mare of the circus-group, Belle, is expected to have her foal any day now.
While these little ones need to learn how to be horses and the company of their mothers and other ponies and horses is the best teacher for that, they also need to be taught to be handled by humans so that they can be cared well without stress and injuries. 

​In June we were lucky to have Michelle Gay, a Parelli-technique trainer (trained in the Shepherd Youth Ranch in North Carolina) who was in town to help the Leg-Up program to visit us for a day to show some simple games that we could play with the rescued horses to get them to trust humans more and to respond to our requests with only very gentle cues required. This type of ground work is very important with horses – it is the base for all further learning but also it is important in itself as well because it teaches us humans important skills in understanding how to ‘speak’ same language with horses. 

Would YOU be interested in helping us with the ponies (and horses and donkeys!) or do you know someone who would? Please contact us to know more what we could do together for the awareness of horse welfare in India!

In July 2015 Animal Rahat requested IPAN to help them to take care of seven former circus ponies. When the ponies arrived they were not much more than skin and bones. There were originally eight ponies in the transport but one of them, half-starved and blind, had collapsed in the transport, did not get up anymore and had to be put to sleep on arrival.
The ponies arrived late evening and as the next morning dawned they begun to get the idea of their new life. No whips and no hobbles but just fields where to graze freely accompanied by the other resident animals of the Hill View Farm.
​
However, in the beginning they did not dare to trust people and you could see the fear in their eyes. Slowly the kicking and biting ponies are transforming into friendly and affectionate animals who can be trusted. Our volunteer Karin, who spent five months in building up trust with the ponies has described them here:

​RAIN
Rain is a steady little mare who can be trusted with little children. She enjoys being brushed and has already given us a little surprise. Rain was pregnant on arrival and gave birth to ‘Little Wind’ in January 2016.

​
JASMINE
Jasmine is a friendly girl who loves being groomed. And she especially enjoys the carrots that she gets after handling sessions. We suspect that Jasmine is also pregnant and the children have decided that her foal will be Genie. (We already have Aladdin on the farm!)

​BELLE
Belle is the self-nominated leader of the six ponies. She has an energetic temperament and she is the one to decide if she wants to be brushed or not. Belle might also be pregnant.

​
CASPIAN
Caspian is an old grandpa who takes his own time to do everything. If allowed to take his time he is the most sweet and nicest pony ever. When scratched on his neck he closes his eyes and relaxes.

​OSCAR
Oscar is the baby of the herd. His favorite hobby is chewing on brushes. He is still a little bit wary of humans and does not like his legs being touched. He loves to be scratched all over by a person he trusts.


SPIRIT
Spirit has a fiery temperament and he doesn't trust people yet much. He makes it very clear when he doesn't want your company. However, after five months of patience and gentle loving care by our volunteer Karin, Spirit has begun to show steady improvement and in trusting people and wanting to be groomed as well.

​Felix
This handsome white stallion was bullied by the others and therefore he was placed immediately with the bigger horses of the Hill View Farm and subsequently made good friends with Raja – the ex-dancing horse. Felix was very weak on arrival and accepted his place as the lowest in the herd hierarchy. However, now after 8 months of good food and freedom, he has gained confidence and strength and is now beginning to challenge to other horses to allow him a higher place in the order.  
 

The Hill View Farm Animal Refuge is home to a wildly jumping and cantering collection of dogs, donkeys, ponies, horses, cattle, buffaloes, sheep, hens and a cat. All of them rescued from neglect or abuse or as orphans. But the farm is also home to me and Nigel and our two daughters. Having an animal shelter right at your home doorstep is sometimes crazy, always challenging and never boring. Orphan baby donkeys straying into your kitchen in search for some treats, bunch of three-legged dogs greeting you happily in the morning as you open the door, rescued cattle grazing peacefully and looking so beautiful and the ex-race horse Raksha enjoying his retirement away from his past life first in the race-course and then as a tourist riding street horse living on the roadsides of Ooty.  And when you add the fact that we live right next to the Mudumalai wildlife sanctuary and tiger reserve and have elephants regularly breaking through our fences to visit our garden, you get the picture of the wild and wonderful life that ours is. 

​On the 3rd January 2016 Nigel got a call just after dawn that there is a young foal wandering alone down the Kalhatty road, far from the areas where the other Ooty street horses roam. Our 11 years old daughter Emma loves animals and has grown into a skilled horseperson and so she got ready to go along with her father and couple of boys to the cold winter morning to rescue this horse. 

 ​The baby stallion had walked over 20 km and was exhausted, shivering and bleeding from its hooves. Emma held him in the pick-up to keep him calm during the journey. We prepared a stall for him with deep bedding to protect his hooves and 7 other rescued ponies as his stable-neighbours to keep him company. Wonder is old enough to be able to graze quite well but he still requires also his milk feeds 4-5 times a day. As he gets older and if his owner won’t come to claim him, Wonder will be introduced to the other rescued horses of the farm. He might make good friends with Aladdin – the now two year old orphan pony whose mother died of plastic impaction colic when Aladdin was just one day old or with one of the ex-circus ponies (Rain, Oscar, Felix, Caspian, Belle, Yasmine and Spirit) or with Sultan – the horse that was confiscated from its owner who used to hammer horse shoes 6-8 times a day and remove them to sell to people for good luck. Sometimes we will take Wonder to the river behind our farm for a cooling bath. Our horses love that! He will get to help in our Silver Shoe –ponyclub activities that encourage children for animal care and compassion while also teaching healthy life skills.

​The Hill View Farm Animal Refuge is maintained by a registered trust, India Project for Animals and Nature (IPAN) with funding based on donations from individuals. In the past IPAN had received some grants to support some building and construction works of the shelter structures but for the daily maintenance, animal feed and staff wages we rely only on donations from individuals. Supporting our work by ‘adopting’ one of our permanent residents is an excellent way to become a part of the IPAN team and a great start to the New Year 2016 – year full of compassion! 

With Indonesia burning on one side and the heated debate on the other side about causes and consequences of terrorism vs right-wing extremist thinking and about why some attacks receive more attention than others (and antibiotic resistance bacteria and so many toxic wastes from various industries in various parts of the world killing thousands and thousands all the time and world trade rules blocking good solar energy projects that could help to save this world from worse climate change catastrophe while  fracking contaminates drinking water) I realised how I was again about to get carried away by the news articles that were being shared in the social media, about to lose focus in what is happening around me in my life right now when just reading news from my phone and becoming sad and worried and angry.  And how, even though it is so very important to understand – to really understand what is happening in the world and where and why – the best thing I can do concretely for better world, right now, right here, is to give my attention to people right here around me. So somehow from this disturbance and from these uncategorised thoughts and from the pre-Christmas time of year I found myself on ‘Random Acts of Kindness’ –websites – especially looking for Random Acts of Christmas Kindness Advent Calendar. This time last year I had just discovered Ann Voskamp’s One thousand gifts –book, and modified our advent calendar from being something where you get something (a sweet, a pen, a sticker etc) every day before Christmas to be something where you write every day three gifts that you already have and that you are thankful for. I really liked that idea and continued to list the gifts that I have – almost 700 gifts already listed. This year I wanted to continue the tradition of an advent calendar where you don’t ‘get’ anything but that will very much bring joy and excitement to the days before Christmas. So today after work, instead of reading and sharing facebook-linked news articles and Instagram images, I spent the evening listening Christmas songs and creating our very first Random Acts of Kindness advent calendar with children helping & excited. 

​List of 52 Random Acts of Kindness will be printed and placed in our kitchen for next year’s activity. Nothing like these lovely printables! As I’m exploring these sites, I learn also how the community practicing these RAKs encourage people to do them in memory of lives lost in various tragedies  - one act of kindness for each life lost. I can sense that this is something I want to get into and I want to get our kids into it, too!

 Lots of life has happened since the last posting but I'm taking my sister's advice in trying to write more often but shorter texts so will not go into all the details of the recent adventures. We have been lucky to be able to have some great time with old and new family members, friends, sea & sun, travelling by train and by plane across time zones and back again. There has also been the normal mixture of school and work, children's prep and hobbies and the life between two homes and Nigel's travels to the different outreach project that WVS and Mission Rabies have in India and the small ongoing renovations at the Hill View Farm. But now I am in Thailand, visiting the WVS ITC Thailand and helping my Finnish friend and vet, Maiju, and the WVS team who will be starting here similar surgery training courses that we have been doing in India for the last 5 years. A very special thing about this trip is that Nagaraj, one of our vet assistants, with whom I have been working since 2004, is here with us training the Thai assistants and animal handlers in their work. Who could have guessed back then, in 2004, when we were operating dogs in an army tent in Coonoor? Being away from Nigel and the children is not easy and I do miss them a lot but it is also refreshing sometimes to go to see and learn new. The first surgery course here was also upgraded to include a neurology day as well with an Australian neurologist, Dr. Sam Long as the visiting specialist. Between the surgery course days we have been able to see little bit of Chiang Mai; visited Elephant Nature Park, I went for Thai massage and also got my feet softened and cleaned in a fish bath! Something special was also today's bubble milk tea with blueberry flavor!