Sain tänään kaksi haastetta facebookissa. Johanna haastoi kertomaan kiitollisuusaiheista ja Kirsi tee-ja kahvikuppihetkistä viiden päivän ajan. Nyt kävi kuitenkin niin että netti temppuilee meillä taas joten en päässytkään facebookiin jakamaan päiväni hetkiä heti lasten mentya nukkumaan. Siksipä ajattelin että vastaankin haasteisiin blogin kautta koska tätä kirjoitan kuitenkin aina ensin offline wordilla jotta saan ääkköset ja öökköset kohdalleen. Kotiintuloteekupillisen nautin Muumi-mukista ja kotiapulaisen keittämänä. Teen juominen mustana ei ole Intiassa kovin tavallista ja siksi se on usein liian vahvaa ja kitkerää ja/tai liian makeaa. Meillä töissä osataan laittaa juuri minun makuista mustaa teetä ja kotona Nigel on meidän teemestari. Minä en yleensä vaivaudu kunnon teetä keittämään vaan tyydyn teepussiteehen tai instant-kahviin jos ei paikalla ole ketään parempiteekeittotaitoista. Jo pidempään meillä maalla töissä ollut apulainen osaa niinikään laittaa hyvää teetä mutta meidän uusi kaupunkikotiapulainen on tähän asti laittanut usein ihan liian vahvaa ja makeaa teetä jonka olen ottanut kiittäen vastaan töistä tullessa ja tädin lähdettyä melkolailla samalla ovella kotiin, olen heittänyt teet viemäriin. Tänään lopulta kehtasin pyytää että jos lisäisit vähän vettä ja vähentäisit sokeria. “Rombo nanri” – eli kiitos paljon ja join koko kupillisen. Kotiapulaisaiheesta ehkä lisää joskus myöhemmin jossain toisessa postauksessa. Oli kivaa saada kiitollisuushaaste juuri tänään. Päivä sinällään on ollut ihan tavallinen, mutta jostain syystä – tai monesta pienestä syystä – mielessä on ollut aamusta asti erilaisia positiivishenkisiä facebook-päivitysajatuksia jo siis ennen kuin haasteesta edes tiesin. Tässä niistä nyt viisi.
Tänään olen ollut kiitollinen; 1. Aamulenkistä suomalaisen ystäväni Aina-Leenan kanssa. Herätys 5:50 on aika vaativa mutta se on se hetki jolloin tulee valoisaa ja silloin on hyvä (lue: ainoa valoisa hetki päivästä jolloin mulla on aikaa millekään liikuntasuoritukselle arkena) hetki puolen tunnin aamulenkille. Fiilis on mahtava kun saa itsensä sängystä ulos ja kirpeään aamuilmaan (täällähän mennään myös talvikuukausia kohti ja aamuisin on jo aika viileää) ja vielä mahtavampi fiilis on se kun on taas kotona, muutama kilometri juostuna ja instant-kahvikuppihetki odottamassa ennen kuin on aika herättää lapset aamiaiselle. 2. Siitä että olen toipumassa jatkotutkinnon suoritustuskasta ja huomannut kasvavaa kiinnostusta ja jaksamista ammattitekstien lukemiseen ja webinaarien kuuntelemiseen ja täydennyskoulutustuntien keräämiseen. Neil Sargison Edinburghin yliopistolta tulee meille joulukuussa pitämään kahden päivän pienmärehtijöiden terveys –kurssia. Odotan sitä jo niin paljon. Neil on tosi hyvä luennoitsija, on ollut meillä ennenkin. 3. Lapsistani ja heidän innostuksestaan niin moniin asioihin. Isompi kirjoittaa uutta kirjaa jatkoksi yhdelle lempikirjasarjoistansa, osallistui juuri ensimmäiseen pianotutkintoonsa, harjoittelee ystäviensä kanssa tanssiesitystä oppilaskunnan juhliin, suunnittelee Silver Show pony clubillemme tieto-taito –suoritusmerkkiohjelmaa, harjoittelee koulun joulumusikaalin koe-esiintymiseen, jaksaa olla joka päivä innostunut jostain koulussa oppimastaan asiasta – muinaisten asteekien koulujärjestelmästä Japanin maantieteellisiin erityisominaisuuksiin ja kiittää iltarukouksessa siitä että maailma ei ole täydellinen paikka “because then there would be nothing to do anymore”. Pienempi yllätti itsensä ja opettajansa (ja minut kun kuulin asiasta!) nostamalla kätensä kun opettaja kysyi halukkaita joulumusikaalin kakkosluokkalaisten laulun solo-osuuteen, koe-esiintyminen on vielä edessä ja ‘kilpailijoita’ on muitakin mutta kovasti tosissaan hän on säkeitään harjoitellut. Pienempi yllättää usein tilanteisiin täydellisesti sopivilla viisauksillaan. Pienempi oli saanut merit-certificate – tunnustuksen ‘for always trying her best’. Upea juttu. Pienempi kertoo kuinka hän oppii isoja sanoja, big words, kuuntelemalla muita. Esimerkkejä näistä oppimistaan isoista sanoista hän luetteli; gravity, obviously, decline, naturally… Pienempi suunnittelee lukion jälkeistä elämää Chicagossa lentoemäntäkoulussa ennen muuttamistaan Suomeen. Tai Kaliforniaan. Kummassakin tapauksessa tarvitaan kaksi autoa - yksi pienempi perusarkiajoon ja yksi isompi jolla voi sitten vetaa hevostraileria. Pienemmällä on niin suuri sydän jonne mahtuvat vuosienkin jälkeen kaikki meiltä ikuisuuteen päätyneet, hänelle niin rakkaat eläinystävät. Näitä surraan kyyneliin asti aina silloin tällöin. 4. Siitä että sain hoidettua todella monta rästilistalla roikkunutta työasiaa tänään ja ehdin vielä kotimatkalla käydä raivotautirokotuksella, käydä valokuvaamossa tilaamassa puuttuvia kurssiryhmäkuvia töihin seinälle ripustettavaksi ja vielä muistin käydä kaupassa täydentämässä varastoja että pääsin piparkakkutaikinanleipomispuuhiin. Siellä se nyt on, jääkaapissa. Ja tässä energia-positiivisuuspuuskassa leivoin myös sämpylöitä pakasteeseen asti ja tein Mavanallasta tuoduista sienistä risottoa. Ja se kaikki oli hyvää. 5. Nepalilaisista. Meillä on nepalilaisia ell- opiskelijoita tällä hetkellä kurssilla ja ne vaan on aina niin kivoja. Huomenna sitten uudet kupit ja kiitollisuudet. Tänään haastan Elisa-siskon jakamaan kahvi-/teekupillisensa viiden päivän ajan ja Heini-siskon kertomaan asioista joista on kiitollinen. Pay it forward!
0 Comments
Leave a Reply. |
AuthorOlen Ilona, kolkytjarisat eläinlääkäri ja kahden ponitytön äiti. Tulin Intiaan yli kymmenen vuotta sitten vapaaehtoistyöhön ja jäin sille/tälle tielle. Blogissa kerron elämästämme ja eläimistämme Intiassa. Archives
September 2020
|