Perjantaina ei mentykään Mavanallaan vaan jäätiin kaupunkiin koska tytöt halusivat lauantai-aamuna koulun joulumyyjäisiin ja lauantai-iltana oppilaskunnan keskiaikabileisiin. Se tarkoitti sitten sitä että perjantai-iltana levitettiin kaikki askartelutarvikkeet ruokapöydälle ja alettiin tekemään joulukortteja. Kaikki viikonlopun ruoat tarjoiltiin ja nautittiin tiskipöydän ääressä seisten koska ei maltettu siivota ruokapöytää jotta joulukorttihikityöpaja saisi jatkua koko viikonlopun. Yhdeksänä edellisenä vuonna joulukorttiemme perustana on ollut kuva lapsista – niin kuin Suomessa tapana on (toisin kuin Intiassa tietenkin). Tänä vuonna tuunaus- ja virkkausinnostuksen jälkilöylyissä innostuin ihan oikeasti tyttöjen kanssa askartelemaan – tai siis ainakin leikkaamaan ja liimaamaan – ja tuloksena yli 50 erilaista korttia. Näitä nyt sitten postittamaan. Koulun joulumyyjäiset ja lasten innostus ostaa sieltä joululahjoja hammas- ja viikkorahasäästöillään toivat mieleen lapsuuden itsenäisyyspäivien Helsinki-retket Lähetysseuran museoon ja siellä järjestettyihin joulumyyjäisiin; arpajaispöydät ja villasukkarivistöt, isoisän työhuoneessa kirjoituskone, joulutortut kahvilassa, lähetysmuseossa kiinalaisten tyttöjen hurjan pienet kengät, kenttäsairaalassa sairastava (malaria?)potilas, lohikäärme ja pienoismalli Olukondasta. Joulumyyjäisistä kotiuduttuamme oli aika miettiä illan asuja. SC-event eli student council event eli oppilaskunnan järjestämä illanvietto ruoan, pelien ja musiikkiesitysten merkeissä oli tällä kertaa keskiaika-teemalla. SC-eventissä on aina pukeutumisteema ja event järjestetään kahdesti vuodessa. Lisäksi koulun pukuteemapäiviä ovat ‘Roal Dahl’ –päivä, World Book Day, sekä lisäksi 3-4 –luokkalaisilla historian aiheisiin liittyen ‘Viking Day’ ja ‘Roman Day’. Eli kun vähintään neljä kertaa vuodessa kehittää teema-asut kahdelle niin kyllähän siihen rutiini tulee. Tällä kertaa juhlimaan lähtivät Lady Elsa sekä Bandiitti. Minäkin tunnustin teema jonkinmoisella Robin Hood –tyyppisellä asuvalinnalla – ihan tuosta vain omasta ja Nigelin vaatekaapista valikoiden. Kuva jäi ottamatta. Mä olen aina tykännyt teema-bileistä. Sunnuntai-aamun lasten joululaulukirkon jälkeen jatkoimme joululaulujen kuuntelua ja joulukorttien tekoa kotona. Ensi viikolla on ala-asteen joulumusikaalin kolme esitystä ja seuraavalla viikolla koulu sitten loppuu – ja kestääkin aika kauan ennen kuin meidän tytöt palaavat kouluun. Vasta elokuussa sitten 6- ja 3-luokille. Hurjasti on tässä kyllä työasioiden järjestämistä ennen kuin sitten lähdemme 9. tammikuuta, heti Emman synttäreiden jälkeen. Ensimmäinen adventti. Joulukalenterit ovat valmiina huomista aamua odottamassa. Tulkoon Ihana Joulu!
0 Comments
Joskus jo mainitsin siitä että meillä on uusi apulainen kaupunkikodissa ja tämän uuden järjestelyn myötä olen alkanut säännöllisesti kokkaamaan meidän iltapalat. Entinen apulainen teki yleensä jotain valmiiksi ja silloin laitoin ruokaa arki-iltoina melko harvoin. Suurin syy siihen että meillä on apulainen on se, että on joku kotona kun lapset pääsevät neljältä koulusta ja että on joku joka lakaisee ja pesee lattioita jottei tarkkasilmäinen vuokraemäntämme pääse huomauttamaan sotkusta. Imurin puutteessa ja pitkien työpäivien päätteeksi on toki aivan ylellistä saada tulla kotiin joka on (lasten leikkejä lukuunottamatta) siisti ja pyykit pesty ja silleen. Jotkut ystävät sekä myöskin Nigel ovat olleet sitä mieltä että miksi en pyydä tai neuvo Premaa tekemään iltapalaa valmiiksi mutta syy on ennenkaikkea se että vaihtelu virkistää ja minusta on kiva puuhata keittiössä (erityisesti kun Prema kuitenkin tiskaa sitten seuraavana päivänä…). Ja myös se, että mun kokkaaminen on sellaista improvisoivaa kaapintyhjennyskokkaamista ja sitä on vaikea etukäteen opettaa kenellekään. Pähkinävoin tekemisen kyllä opetin ihan ensimmäisenä päivänä koska sitä meillä syödään aika paljon. Sitä mukaan kun meidän supermarket-Modern Storesin valikoimat ovat laajentuneet (Modern Stores oli 10 vuotta sitten pikkiriikkinen kauppa josta sai aamiaismuroja, pähkinävoita, keksejä, nuudeleita ja pesuaineita yms. Ja jonka yksi ainoa käytävä oli niin kapea että en mahtunut Emmaa kantoliinassa kantaen ohittamaan toista asiakasta käytävällä. Nykyään kauppa on kaksikerroksinen ja sieltä saa jo vaikka mitä – on pakastealtaat ja juustovalikoimaa ja säilykkeitä ja valmisruokia) niin mun kiinnostus ostaa näitä helpporuokia on huomattavasti vähentynyt ja into tehdä itse on kasvanut. Se on sopivaa työpäivän jälkeistä palautumisterapiaa kun puuhaa keittiössä ja tulee kokeiltua uusia juttuja. Kaukana meidän ateriat mistään gourmetista on kuitenkin. Pestoa, jäätelöä, vegaanista valkokastiketta – uusimpina valloituksina. Ja mä olen aina nauttinut kaapintyhjennysfilosofiasta ruoanlaitossa – että yritetään saada kaikki ostetut ruoka-ainekset käyttöön ettei kaappeihin kertyisi kaikenlaista ‘varalle’ ostettua. Ja ettei tarvitsisi heittää paljon pois. Kaurapuuron jämät ja vähän nahistumassa jo oleva pätkä kesäkurpitsaa sämpylätaikinaan. Vähän löysistä tomaateista uunikuivauksella kiva lisä perunoille. Ylikypsät mangot soseeksi ja sitten jäätelöksi tai pirtelöksi. Tehosekoitin on ehdottomasti tärkein keittiökoneeni peruskaasulieden ja uunin jälkeen. Olen jopa harkinnut pienen sekoittimen ottamista mukaan Malawiin koska olen aivan koukussa sen käyttöön. (me saadaan ottaa 40kg matkatavaraa per henkilö että älkää nyt sisarukseni siellä pyöritelkö silmiänne niin kovasti!) Saaran keittiössä tehdään vähän hienompia ruokia ja ideoita ruoanlaittokohtauksiin tyttö ammentaa tietenkin lempi-TV-sarja Heartlandista. Ei heti arvaisi että heppasarja voi vaikuttaa niin monella pikkutytön elämänalueella mutta hän on tarkkaillut henkilöiden ilmeitä ja ruoanlaittotilanteita ja näitä sitten toistaa leikeissään, hyvin tietoisena siitä mistä idea on tullut. “This is from Heartland when Lisa is baking Grandpa’s favourite ‘Saskatoon pie’ and it gets burned.” Puuseppä teki Saaran keittiön kun sellainen oli kovasti toivelistalla sen jälkeen kun hän oli nähnyt serkkunsa leikkikeittiön Suomessa. Perinteistä kotileikkiä suositumpaa on Heartland-imitaatioiden lisäksi ehdottomasti kahvilaleikki sekä myös lentokoneleikki jossa ollaan lentoemäntiä jotka tarjoilevat annoksia matkustajille.
Blogikuulumiset keskittyy aikalailla meidän viikonloppuhin maalla. Se on kai melkolailla ymmärrettävää kun kiinnostavaa kuvattaavaa löytyy ehkä eniten meiltä maalta ja silloin sitä tulee tehtyä muuta kuin koulua, töitä, läksyjä ja ruoanlaittoa. Tai siis ruokaa tietenkin laitan myös maalla ja tänä viikonloppuna erityisesti koska meidän kotiapulaisemme ei ollut töissä – eikä ollut ollut koko viikkonakaan koska heidän tyttärensä (joka vanhempiensa väitteen mukaan on 16 mutta minun laskuopilla 13-14) karkasi yhden miehen kanssa ja on nyt kuulemma ihan rakastunut ja haluaa naimisin. Virallisesti naimisiin hän ei tietenkään lain mukaan täällä voi mennä mutta alkuasukasyhteisöissä ei kaikilla pareilla tietenkään ole mitään virallista maistraatin paperia avioliitosta vaan he vain asuvat yhdessä heimoseremonian jälkeen ja tämä on heidän yhteisössään yhtä kuin avioliitto. Samaisen tytön hyvä ystävä (jotka he molemmat ovat olleet meidän tyttöjen, erityisesti Emman kavereita vielä 5 vuotta sitten, olleet meillä yökylässäkin nukkeleikkien päätteeksi) on niinikään jo naimisissa ja äiti. Täällä ei tytöillä ole useinkaan montaa vuotta nukke-/kotileikkien ja tottatotisimman ‘kotileikin’ välillä. Kotiapulaisemme vanhempi tytär on muutamaa vuotta pikkusiskoaan vanhempi ja puolivuotiaan pojan äiti. Ilman miestä. Nigel ja meidän monet työntekijät ovat yrittäneet puhua järkeä ja selvittää asiaa ja meidän pikkupoikien kanssa on puhuttu että jos he itse eivät nyt 13-15-vuotiaina ole valmiita naimisiin, heidän ei pitäisi sitten vanhempana kuvitella että 13-15 vuotias tyttö olisi valmis naimisiin.
Lauantaina oli ruoanlaiton lisäksi paljon muuta puuhaa; Sheepshediä maalataan ja sähkötöitä viimeistellään kun viimein saimme viikko sitten kuulla urakoitsijapuusepältä että hän ei aio tehdä työtä loppuun. Sähkötoiden lisäksi puuttui siis vain kylpyhuoneen oven muuraus paikoilleen. Se homma pitää nyt teetättää jollain muulla muurarilla. Eli seuraavana viikonloppuna pääsen vihdoin sisustamaan huonekaluja paikoilleen! Sheepshedin ikkunoiden vaihtamisen myötä meillä on taas nurkassa ihanan näköistä vanhaa puutavaraa joista haaveilen ehkä jotain sohvapöytää tms. Tosin hyvän puusepän löytäminen on hankalaa koska tämä vierasmökkiremonttiprojekti on vienyt välit urakoitsijana toimineeseen luottopuuseppäämme. Tytöt pesivät koiriaan shampoolla ja sitten tietysti ratsastettiin. Lauantaina ilman satulaa lähipelloilla ja sunnuntaina perinteinen lenkki Café Coffee Daylle. Polo alkoi ontumaan ilmeisesti kaviopaiseen takia ja Saaran Crocsit eivät pysyneet laukassa jalassa joten otettiin rauhallisemmin ja kotona sitten Polo joutui paiseen avaukseen ja kaviohauteeseen. Aladdin –varsa on toipunut hyvin ruunauksestaan ja seuraavaksi skalpelin alle joutuvat ne tämänvuotiset aasiorivarsat ettei meillä enempää vahinkoja tapahtuisi. Arki-/kouluelämän suuria kuulumisia on se, että Emma on suorittanut ensimmäisen pianotutkintonsa (ABRSM, Grade 1) ja hienosti arvosanalla Merit. Tämä pianotutkinto oli tosi iso juttu Emmalle ja ennen tutkintosoittoa tehtävään koe-esiintymiseen, koulun näytelmäviikon väliajalle, piti saada korvakorut vähän niinkuin ennakkoon (oli luvattu kun täyttää 10 vuotta) jotta tunnelma ja asu olivat täydellisiä tätä hienoa tilaisuutta varten. Iso asia oli myös se, että tutkintoarvosanapaperissa luki oppilaan koko nimi. Emmasta tuntui hienolta nähdä koko nimensä kirjoitettuna, useinkaan kun niitä kahta muuta etunimeä ei missään näe. Minä tietenkin liikutuin lapsen ilosta kyyneliin ja siitä omasta ilosta että lapsi saa harrastuksesta ja harjoittelusta tunnustusta tällä tavalla. Ja kannustusta jatkaa. Nyt meillä soi sitten Petteri Punakuono ja Kulkuset. Saara on innostunut lukemisesta, siis itsekseen lukemisesta ja viikonloppuaamuisin ja koulun jälkeen saattaa viettää pitkiä aikoja omassa sängyssään edeten Thea Sisters –hiirityttösankarikirjassaan sana sanalta. Riemu on suuri kun yksi sivu on luettu. Emman tykkää edelleen myöskin lukea kovasti mutta on huomannut kuinka maku on muuttumassa. Enää ei pelkästään ponityttökirjat ole se juttu vaan tällä hetkellä paras lukemansa kirja on ‘Star of Kazan’ –tarina 1800-1900 luvun vaihteen Wienistä ja löytölapsitytöstä ja seikkailusta mihin hän joutuu. Minäkin luin sen Emman suosittelen ja kannen kuvan perusteella ja olihan se niin hyvä että perjantaiyö meni lauantaiaamun puolelle kun piti saada loppuun. Normiarkea tässä pyöritellessä olemme edenneet Afrikka-suunnitelmissa siihen pisteeseen että N on jättänyt Malawi-viisumihakemuksensa ja samoin vieraillut Zambian, Namibian ja Tansanian suurlähetystöissä Delhissa selvittämässä viisumiasioita. Sitten tammikuun heti tokana päivänä takaisin Delhiin leimauttamaan viisumit passiin, näin pitäisi asian olla selvä Malawin Zambian osalta. Me tyttöjen kanssa voimme suomalaisina saada turistiviisumit saapuessa. Juttelin tänään koulun rehtorin kanssa kotikoulusuunnitelmista ja olen katsellut netistä matikkapelejä päässälaskuharjoituksiin. Tulee olemaan ihan tervetullutta äidillekin nämä päässälaskuharjoitukset…
Viikonloppuna käytiin tietysti maastossa ratsastamassa ja illalla leivottiin pipareita. Tytöillä oli aivan ihanat leikit koko viikonlopun ajan. Saara oli onnessaan kun Emmalla ei ollut, alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen omaa kaveria viikonloppuyökylässä vaan isosisko keskittyi täysillä pikkusiskon kanssa yhdessä leikkimiseen. Lauantai-aamuna kävivät koiriensa kanssa kylällä kaupassa ja ostivat kaksi jätskiä per tyttö. Sitten oli vuorossa Pete-koiran syntymäpäivät ja sankarille oli virkattu uusi kaulapanta ja oli vieraslistat ja erityisherkkuja vieraille ja lisäksi pelejä ja leikkejä. Välillä piirrettiin Thea-sisters –kirjasarjasta hiirisankareiden kuvia, pelattiin Afrikan tähteä, rakennettiin majoja lakanoista ja makuupusseista ja oltiin mielikuvitusratsastusvalmennusleirillä. Ja illalla tietysti katsottiin yhdessä Heartland-jaksoja. Ja syötiin suklaa-ricecrisp -jäätelöä. Mä olen ollut yllättyneen järkyttynyt siitä kuinka äärimmäisen helppoa jäätelön tekeminen on. Meillä on nykyään itsetehtyä jäätelöä aina pakastimessa ja suunnittelemme uusia makukokeiluja. Minä olen innostunut virkkaamisesta mutta jätän tässä vaiheessa vielä luomusten kuvaamisen ja julkaisemisen. Siltä varalta että niitä päätyy joulupaketteihin ja erityisesti siltä varalta ettei niin ehkä käykään jos into loppuu kesken. Jäimme siis viikonlopuksi Ootyyn koska eilen lauantaina oli tytöillä maastojuoksukilpailut ja vielä illalla oppilaskunnan järjestämät ‘Wash-out’-bileet ala-asteen oppilaille. Maastojuoksukilpailut ovat jokavuotinen perinne, tunnelma tänä vuonna oli erityisen hyvä – kaikki oppilaat esikoululaisista 13-luokkalaisiin osallistuivat ja ikäluokkakilpailumitalien lisäksi laskettiin sinisten ja kultaisten (Blue & Gold house) joukkueiden kokonaispisteet. Monia vuosia on Gold house johtanut yhteispisteissä kaikissa urheilukilpailuissa mutta tänä vuonna siniset voittivat maastojuoksussa sekä ala-asteen että koko koulun mestaruuden. Meidän tytöt kuuluvat siniseen taloon ja siksipä myöskin sinisten voitto oli iso juttu. Upea juttu oli myös se, että Emma pääsi kirkkaasti hopealle vitosluokan tyttöjen kisassa häviten ainoastaan huippujuoksija Haulwenille joka on tunnettu koulunennätysten rikkomisesta ja Saara oli kakkosluokan poikien ja tyttöjen yhteiskisassa toinen mutta valitettavasti palkintojenjaossa tokaluokan kohdalla tuli vähän sekaannusta ja hän sai pronssimitalin. Tämä ei kyllä Saaraa hetkauttanut koska mitä väliä sillä on kumminpäin hän palkintopallilla parhaan ystävänsä kanssa seisoo. Hehän ovat parhaita ystäviä! Siinä sitä oikeaa urheilumieltä! Wash-out –bileet olivat kuulemma myös ‘so awesome!’ – oli erilaisia vesi-/kastumisleikkejä ja seikkailuratoja ja lopuksi katsoivat ‘how to train your dragon’ –elokuvan. Leffasta innostuneena Saara kesytti nukkekodista oman lohikäärmeen heti kotiin tultuaan ja sitä leikkiä olisi jatkunut vaikka kuinka myöhään. Ai että mä ihailen lasten mielikuvitusta ja kykyä leikkiin! Tänään sitten sunnuntaina menimme ensin lastenkirkkoon, Junior Church, ja sitten Nigelin isän haudalle Coonooriin viemään kukkia. Tytöt sytyttivät kynttilät ‘grandpalleen’ ja erityisesti Saara oli tilanteesta kovin vaikuttunut – vaikka on haudalla ennenkin käynyt – eikä millään olisi lähtenyt pois hautausmaalta. Minun kynttilät olivat sitten omalle isoisälleni ja ukilleni. Kotimatkalla pysähdyimme Culinariumiin lounaalle ja virkkauslankaostoksille Culinariumin yhteyteen avattuun askartelukauppaan. Jos vaikka. Saara haluaisi virkata lempiunilelulleen takin. Iltapäivän vietin sitten tehokkaasti keittiössä tyttöjen jatkaessa lohikäärmeleikkiään ja tuloksena oli kaksi purkillista mysliä, kolme pellillistä korvapuusteja, kurpitsakeittoa iltapalaksi ja annos paahdettua kurpitsaa pakkaseen odottamaan seuraavaa keittopäivää. Niin ja vielä uunikuivattutomaatti-auringonkukansiemen pestoa pari purkillista. Kyllä mä kokkaan kunhan joku muu tiskaa. Niin ja kokeilin virkkaustakin, pitkästä aikaa. ‘Afrikankukasta’ ei ihan tullut kukkaa mutta kyllä siinä väkertäessä pylväät ja piilosilmukat tuli kerrattua että ehkä se tästä.
Jatketaan nyt vielä samaan malliin ja päivitetään haasteet blogipostauksena – kun edelleenkin kotinetin toiminta takkuilee – jos vaikka myöhemmin illasta tulisi hetki että yhteys toimii. Tai sitten huomenna. Meillä on töissä kaksi teetaukoa. Tarjolla on chai-teetä eli makeaa maitoteetä ja sitten mustaa teetä, usein inkiväärillä höystettynä. Minä juon aina ison kupillisen (tai ainakin aloitan sellaisen – usein käy kyllä niin että joku potilas tms muu asia tulee väliin ja kupillinen jää) ja mukinani on aina tämä meidän klinikkarakennuksen vuokranantajajärjestöltä saatu muki. Jos olen leikkaussalissa niin juon aamupäiväteen salin ulkopuolella minne tee tarjoillaan kaikille – jos olen toimistossa, joku aina tuo kupin pöydälleni. Se on aika kivaa. Tänään oli taas niitä päiviä töissä kun pinna oli välillä tiukalla (ja napsahtikin) kun kommunikaatio-ongelmien takia leikkausinstrumentit oli jääneet matkasta kohti seuraavaa ‘outreach’-kirurgiakurssiamme joka alkaa Jharkhandin osavaltiossa (kolmen päivän ajomatka meiltä), pohjois-Intiassa, maanantaina. Kiitollisuuden aiheita on silti. Tässä päällimmäiset: 1. Mrs. Oldcorn – ihana esikouluopettaja ja 1-2 luokan avustaja-opettaja, joka on ollut meidän tyttöjen tukena kouluelämän ylä- ja alamäissä alusta asti. Vaikka varsinainen luokanopettaja on vaihtunut Saaralla joka vuosi ja Emmallakin muuten paitsi nyt 5 luokalla on sama opettaja kuin viime vuonna nelosella – niin on ollut ihanaa että Mrs. Oldcorn on aina ollut paikalla/lähellä/saatavilla ymmärtämässa, halaamassa ja juttelemassa – myös äidin kanssa. Ensi vuonna Mrs. Oldcornin miehestä tulee koulun rehtori ja sitä myöten Mrs. Oldcornin työtehtävät siirtyvät enemmän hallinnolliseen suuntaan ja pois ala-asteen opettamisesta. Se on meidän tytöille surku mutta onneksi hän ei kuitenkaan lähde pois kokonaan. 2. Piparkakun tuoksu (ja maku!) ja joulunodotus. Tytöt leipoivat ekan erän piparkakkuja. Taikinaa ei ollut paljon tällä kertaa kun tein vain yksinkertaisen annoksen eilen koska ei ollut tarpeeksi siirappia ja Modern Storessa ei ollut yhtään. Kolme pellillistä syödään aika nopeasti. Emman ystävä Hannah oli mukana leipomassa – samalla porukalla on leivottu pipareita jo neljä vuotta sitten. Tytöt olivat erityisen innoissaan siitä että olivat saaneet roolinsa joulumusikaaliin. Kolme kaverusta ovat kameleita, joilla on oma tanssi johon he saavat itse suunnitella koreografian. 3. Tänään on aurinko paistanut koko päivän. Ehkä sadekausi on ohi ja talviaurinkoiset päivät alkamassa. Yksi varma merkki talven tulosta ovat Ootyn kaduille ilmestyvät pipomyyjät. Niitä näkyi jo tänä aamuna. Todennäköisesti tämä on kuitenkin vasta väliaikainen auringonpaiste ja ainakin yksi parin viikon sadejakso saadaan vielä ennen kuin sadekausi on kokonaan ohi. 4. Tietenkin se, että on perjantai ja vaikka toisaalta on harmi ettei mennä maalle tänä viikonloppuna koska tytöillä on huomenna ensin maastojuoksukilpailut ja illalla oppilaskunnan bileet ala-asteelaisille niin toisaalta on myös ihanaa viettää oikeasti rauhallista perjantai-iltaa ilman myöhäistä ajomatkaa kotiviidakkoon. Minä usein nukahdan matkalla. Onneksi Nigel on ratissa. 5. Olen kiitollinen hänelle, joka keksi pyykinpesukoneen. Näihin mietteisiin. Kahvi-/teekuppihetkiin haastan Monan ja kiitollisuushaaste menee Mrs. Oldcornille – sitten facebookin kautta englanniksi.
|
AuthorOlen Ilona, kolkytjarisat eläinlääkäri ja kahden ponitytön äiti. Tulin Intiaan yli kymmenen vuotta sitten vapaaehtoistyöhön ja jäin sille/tälle tielle. Blogissa kerron elämästämme ja eläimistämme Intiassa. Archives
September 2020
|