Joulu-tammikuussa ei Intiasta jostain syystä päässyt weeblyyn joten blogissa oli hiljaista meidän joululoman ajan. Meillä ei tosin ollut kovin hiljaista, varsinkaan tammikuun ensimmäisellä viikolla kun Nigel kävi Delhissä Malawin viisumia varten, annoimme viimehetken ohjeita kotirintamalla jäävälle tiimille ja pakkasimme laukkuihin ja rinkkoihin kaikkea tarpeellista (ja todennäköisesti mukaan saattoi eksyä jotain tarpeetontakin) – toisin kuin Suomesta Intiaan lentäessä on ollut, meillä oli nyt mahdollista ottaa 2 laukkua/henkilö eli yhteensä 160kg/koko porukka. Mumbain lentokentällä ajattelin sitä valtavaa ihmismäärää joka lentää joka päivä jonnekin ja sitä valtavaa matkatavaramäärää (tarpeellista ja tarpeetonta) mitä kuljetetaan sinne tänne, ympäri maailmaa. Päivää ennen lähtöämme kymmenenvuotias esikoinen sai tietysti myös synttärikakkuaamiaisen sänkyyn ja myöhemmin juhlisti täyttä vuosikymmentään kunniakierroksella laukassa pihan ympäri siskon kanssa. Lentomatkustamisessa raskainta on lentokentillä odottaminen ja jonottaminen – itse lennon pituudella ei minusta sitten enää ole niin kovasti väliä – pitkät lennothan menevät elokuvia katsellessa. Laskeutuminen Nairobin kentälle sisälsi ikimuistoisia ‘images of Africa’ –tyyppisiä elämyksiä kun ensiksi näimme Kilimanjaron huiput pilvien yläpuolella ja sitten pilvien alapuolelle laskeuduttuamme idässä nousi akaasiapuusilhuettien takaa loistavan oranssi aurinko. Vain kirahvit puuttuivat (ja kuulemma niitäkin usein näkyy koska Nairobin kenttä on aivan Nairobin kansallispuiston vieressä. Lilongwessa, Malawin pääkaupungissa, meitä oli vastassa ihana auringonpaiste mutta ei kuitenkaan mikään hirvittävä kuumuus. Liikenteen rauhallisuus oli ensimmäisiä asioita joihin kiinnitin huomiota. Malawi on pieni maa ja Lilongwe pienen maa pääkaupunki – Intia-tyyppistä liikennekaaosta ei ollut ollenkaan. Leveää hyvää tietä ajettiin 50km/h muun liikenteen mukana, kukaan ei yrittänyt kiilata ohi vaan kaikki ajoivat samaa vauhtia. Tämän ensimmäisen viikon aikana olemme asettuneet taloksi Mabuya-camp –leirintäalueella. Ja ihan taloon eikä telttaan vaikka on meillä telttakin mukana. Olemme käyneet tutustumassa lilongwelaiseen toriin, johon verrattuna Ootyn tori on todella siisti ja järjestyksessä ja toisaalta ihmetelleet myös superhienoja supermarketteja joita on keskustassa useita vierekkäin, kuin Suomessa. Ei meillä Intiassa semmoisia ole. Ja kauppojen väleissä suuret, siistit parkkialueet joissa autot parkissa ruuduissaan. Ei meillä Intiassa... Meiltä on noin 5km matka wildlife centeriin ja sen kuljemme kahdella pakettiautobussilla. Yllättävän paljon ihmisiä niihin saadaan mahtumaan… eli ihan niin kuin Intiassa tämä julkinen liikenne (tosin nämä bussit taitavat olla ihan yksityisyrityksiä). Lilongwe Wildlife Centerissä on meneillään paviaanien luontoon-palautus-operaatio. Tarkoituksena on tämän viikon loppuun mennessä saada 22 paviaania kiinni isosta aitauksestaan, asettaa niille radiolähetinpannat ja sitten palauttaa luontoon. Paviaanien lisäksi keskuksessa on erilaisia vervet-apinoita, blue monkeys, antilooppeja, hyeenoja (jotka piti luontoon palauttaa viime viikonloppuna mutta tulvien vuoksi siihen luonnonpuistoon mihin ne oli tarkoitus sijoittaa ei päässytkään ja nyt hyeenat odottelevat kuivempia säitä), krokotiileja ja pari leijonaa. Ja yksi python. Ensimmäisinä päivinä olen tutustunut paviaanien anestesiavalvonta- ja terveystarkastusprotokollaan ja Nigel on ruokkinut apinoita ja hyeenoita, rakentanut uutta aitausta antiloopeille ja kantanut paviaaneja kuljetushäkeissään ja integroinut uusia apinoita ryhmiin. Olemme ihastelleet eläinten luonnonmukaisia oloja. Aitaukset ovat suuria ja täynnä kasvillisuutta.
Mabuya-campin uima-allas on ollut tytöille varmasti ollut tähänastisen reissun kohokohta ja sinne tietenkin on päästävä aina kun mahdollista. Saara innostui uimaan ilman uimarengasta, vain käsikellukkeita käyttäen ja se on ollut nyt suuri riemun ja ylpeyden aihe – tuntuu heti paljon enemmän itse uimiseltä kun ei ole rengasta. Saaralla on vähän koti-ikävä välillä joten on ollut kiva että on tullut heti tämä uimainnostus. Tosin se oli Saara joka sanoi taksimatkalla Lilongwen lentokentältä Mabuya-campille ‘Next time when we go to holidays can we come to Africa again because I like it here.’ Mabuya-campilla on iso ryhmä amerikkalaisia nuoria pitkäaikaisia telttailijoita 11 kuukauden lähetystyö-missiolla ja joka yöksi tulee myös uusia ‘overlanders’ –porukoita, jotka yöpyvät teltoissa tai pienissä mökeissä ja jatkavat taas seuraavana päivänä matkaa. Kaupoissa, liikenteessä, wildlife centerissä myöskin näkee hurjasti länsimaalaisia. Enemmän kuin olen nähnyt Intiassa sitten heinäkuun ja Suomesta paluun. Leipä on täällä hurjan hyvää ja aika edullista. Maissipuuroa afrikkalaisittain olen tehnyt pari kertaa itse ja olemme syöneet sitä intialaisen kastikkeen kanssa. Internet-aika on kallista eli seuraavien kuukausien aikana en taida kovasti yrittää käsitellä blogiin tulevia kuvia koska olen käyttänyt siihen internet-ohjelmaa. Saatan optimoida myös kommunikaatiokanavia siten että minulle on parasta lähettää spostia [email protected] –osoitteeseen. En juuri avaa ja lue muita. Enkä myöskaän lue facebook-inbox –viestejä kovin usein. Elämme aikalailla auringon mukaan. Olen ylhäällä jo puoli kuudelta, lähdemme wildlife centeriin varttia yli seitsemän (työt alkavat kahdeksalta) ja menemme nukkumaan jo yhdeksän jälkeen. Ei ole ollut vaikeaa saada tyttöjä nukkumaan jo kahdeksalta, ulkona kynttilänvalossa ja hyttyssavussa syödyn illallisen jälkeen. Ja me ollaan opittu jo chichewaa :-)
0 Comments
Leave a Reply. |
AuthorOlen Ilona, kolkytjarisat eläinlääkäri ja kahden ponitytön äiti. Tulin Intiaan yli kymmenen vuotta sitten vapaaehtoistyöhön ja jäin sille/tälle tielle. Blogissa kerron elämästämme ja eläimistämme Intiassa. Archives
September 2020
|