Joo, luit oikein. Olen kai jo jossain aiemmassa, vanhan blogin puolelta löytyvässä postauksessa maininnut että minun joulunodotus alkaa heti syntymäpäivieni jälkeen, lokakuun lopulla. Marraskuu Intiassa tai Suomessa on yksinkertaisesti sen verran kurjaa aikaa muuten että sen jaksaa vain kun ajattelee ja valmistelee edessä häämöttävää valoa tunnelin päässä – joulua. Synttärit tuli ja meni – kakkua ja kynttilöitä sänkyyn aamulla ja illalla ilotulitusrakettien saattelemana syömään ihanaan Kings Cliff –ravintolaan. Ilotulitteet siksi että oli myös Diwali-ilta – eli hindujen suurin juhlapyhä. Tytöt olivat kauniista raketeista innoissaan ja kurrkivat niitä ravintolan ikkunasta ja sitten pysähdyimme vielä kotimatkalla ihastelemaan Ootyn öistä valomerta kukkulahuippujen keskellä. Mutta näin sitä ollaan sitten kierähdetty ihan kunnolla lähemmäs sitä seuraavaa kymmenlukua matemaattisten pyöristyssääntöjen mukaan. Tätä on aika hankala käsittää koska jotenkin mielessäni olen kuitenkin edelleen jossain siellä nuoren helsinkiläisen yliopisto-opiskelijan / juuri valmistuneen ikämaastossa. Kuviota hämmentää tietysti se, että viidettä luokkaa käyvä esikoinen laskee päiviä kymmenvuotissynttäreihinsä ja tokaluokkalaisella kuopuksella heiluu kaksi etuhammasta ja että aloitin eläinlääkärin työt päivystyksellä Keuruun kaupungineläinlaäkärin sijaisena 11.5 vuotta sitten ja että nykyisessä työpaikassani Worldwide Veterinary Servicessa olen ollut nyt jo 5 vuotta. Mutta puhe siis jouluvalmisteluista jotka saattavat tänä vuonna jäädä Afrikka-valmisteluiden jalkoihin. Nigelin on tarkoitus matkustaa Delhiin ensi viikolla viisumihakemusasioissa ja sitten on vielä lista rokotuksia jotka täytyy ottaa, päättää mitä malarialääkettä meistä kukin tulee syömään ja hankkia matkavakuutus. Sitten on jotain hankintoja vielä, hyttysverkot, haaveilen uudesta objektiivista kameraan, teltta mahdollisia leirintä-alue yöpymisiä varten, Emmalle ja mulle sandaalit. Päättää että mitä kirjaa lukisin tytöille reissussa – yksi pitkä englanniksi ja yksi suomeksi otettaisiin mukaan. Kindleen olen ladannut Emmalle hevoskirjoja itseluettavaksi ja Saaralle otetaan jotain kuvitettuja kirjoja ja Suomi-aapinen. Suomesta on tulossa (onhan?!?) Mamun ja Papan mukana oma matkalukemiseni – amazonista tilattu villieläinanestesia. Lisäksi Kindlessa odottaa kokoelma Afrikka-aiheisia kirjoja. Yhden niistä, Kenian brittiläisestä historiasta, jo luinkin. Happy Valley –nimeltänsä. Tykkäsin. Historiaa pitäisi lukea enemmänkin tällaisista kirjoista. Pitäisi etsiä vielä erityisesti Malawi -, Zambia- , Namibia-aiheisia kirjoja. Tällä hetkellä luen Narrien laivaa Aittokoskelta – siinä taas ajankohtaista ja kaunistelematonta päivitystä yhteikunnan tilasta ympäri maailmaa. Jouluvalmistelut. Ne alkavat joululauluilla ja piparien leipomisella. Joulu on antamisen aikaa ja meidän tytöillä on ollut ystäviensä kanssa jo kahtena aiempana vuonna pipariprojekti jolla ovat keränneet varoja koulun oppilaskunnan kummikohteeseen – yleensä kohteena on ollut erityislasten koulu tai –orpokoti, jonne oppilaskunta on sitten vuoden aikana erinäisillä tempauksilla kerätyillä varoilla hankkinut pesukoneen/ vessat tms. Tytöt ovat tehneet pipareita joita on sitten myyty meidän ‘Modern Stores’ –ruokakaupassa. Tänä vuonna loom-bands –innostus sai tytöt tekemään rannekkeita joita ovat myyneet koulussa opettajille ja isommille oppilaille. Tytöille on ollut iso asia ja kunnia voida viedä parisataa rupiaa oppilaskunnan hallitukselle, omat korret kekoon. Pipariprojektia haaveillaan silti vielä tälle vuodelle. Onhan se perinne. Tiernapojat ja Soihdut sammuu, ja Pukki tietää – lauluja on laulettu jo matkalla Mavanallasta Ootyyn sunnuntai-iltana. Joulukortit, -lahjat, jouluruoka-menu, astiaston päivitys korvaamaan vuoden aikana rikki menneet. Joulukoristeita pikkuhiljaa. Valosarjat ja kynttilöitä – kynttilöitä meillä kyllä poltetaan ympäri vuoden koska iltaisin on aina pimeää. Joulusukat ja taskukalenteri ja niihin täytyy ostaa yllätykset etukäteen koska päivittäin ei kuitenkaan muista. Kaupunkikodissa on aina Marimekon taskukalenteri jonka olen saanut kummitädiltäni joskus joululahjaksi. Suomikansanperinteitä siis. Maalla odottaa viikonloppuisin lasten omat joulusukat, kaikki vähän erilaisia. Mutta nämä tietenkin vasta joulukuun alusta. Siinä ne tärkeimmät. Emma ja Saara spekuloivat joululahjojen saapumista kukin omalla tavallaan. Emma väläyttelee ajatuksiaan äidin internet-ostoksista ja kaappien ylähyllyjen piilopaikoista ja Saara suunnittelee kuinka hän tänä vuonna varmasti jaksaa odottaa ja valvoa joulupukin tulemiseen asti. Intiaanhan joulupukki ennättää vasta jouluaaton jälkeen, yöllä. Minä haaveilen että jaksaisimme jouluaattoillallisen jälkeen jouluyön messuun Masinagudiin. Ja mietin että laittaisinko kuitenkin joulupuuron (Mamu keittää kyllä puuron) ja joulukakun ja joulutorttujen lisäksi kanarisottoa jouluaamuksi jotta olisi jotain josta Venkadeshkin tykkää. Meillä on kirjahyllyssä on edelleen kehyksissä viime vuoden joulumenu – Emman kirjoittamana ja koristelemana. Jos samoilla ruuilla mennään niin onpahan sitten jo valmiina. Jouluvalmistelut ovat siis alkaneet. Joulumenu 2013 ja entisten tappelupässien sarvet. Suomikandit tänä vuonna ristivät meille Coimbatoresta tulleet tappelupässit Martiksi ja Nelsoniksi – Ahtisaaren ja Mandelan mukaan. Martti oli valkoinen ta Nelson ruskea pässi. Sarvien sahauksen ja kastraation jälkeen taistelupässeistä tuli hyvin säyseitä ja rauhallisia. Sarvet odottavat nyt uutta elämäänsä jonkinlaisena naulakkona.
0 Comments
Leave a Reply. |
AuthorOlen Ilona, kolkytjarisat eläinlääkäri ja kahden ponitytön äiti. Tulin Intiaan yli kymmenen vuotta sitten vapaaehtoistyöhön ja jäin sille/tälle tielle. Blogissa kerron elämästämme ja eläimistämme Intiassa. Archives
September 2020
|